Itätuulenkuja 3 B, 02100, Espoo
Seuraa meitä:
Studio

Ohjaajat

Ohjaaja Sanna

Sanna

Olen valmistunut tanssijaksi Balettakademienista Tukholmasta 2002 ja fysioterapeutiksi (AMK) Helsingistä 2008. Tutustuin pilatekseen hakiessani tanssille oheisharjoittelua. Pilates tuli yhä intensiivisemmin mukaan minun lopetettuani tanssin ja aloitettuani fysioterapian opiskelun. Vuosien myötä olen nähnyt, miten posiitivinen vaikutus pilateksella voi olla ihmisten arkeen. Säännöllisellä harjoittelulla keho tasapainottuu ja liikkumiseen tulee helppoutta. Olen innostunut jakamaan intohimoani pilatekseen ja ohjaan yhä enemmän yksilöfysioterapian lisänä myös ryhmiä. Tunnit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Olen kouluttautunut muun muassa: STOTT PILATES® -matto- ja laitekoulutuksissa. Pilateksen opettamisessa minua kiinnostaa erityisesti selkeä ja järjestelmällinen opettaminen sekä liikkeiden sovellettavuus kunkin tarpeita vastaaviksi. Tavoitteenani on ohjata lempeä, mutta tehokas treeni, jonka jälkeen olo on pidentynyt ja vahva.

Nautin erilaisten asiakkaiden opettamisesta, olipa se hyvään oloon tähtäävää liikkuvuuden ja ryhdin parantamista tai urheilijan kanssa työskentelyä. Asiakkaan yksilölliset tavoitteet ovat aina etusijalla harjoittelussa. Samalla harjoittelun on tarkoitus olla hauskaa ja nautinnollista.

Koulutus

  • STOTT PILATES®: Intensive Mat, Advanced Mat, Intensive Reformer, Intensive Cadillac, Chair and Barrels.
  • Somatic Studio: laite-ohjaajakoulutus 
  • Lisäksi useita kursseja: muun muassa Raskaana olevien ja synnyttäneiden harjoittelu. Lantionpohjan harjoittelu. Olkapää, alaselkä ja niska-hartiaseudun, lonkan ja polven kuntoutuksen kursseja.
  • Fysioterapeutti AMK 2008. 
    • Tuki- ja liikuntaelin fysioterapia
    • Neurologinen fysioterapia (mm. Bobath ja Fysi:n neurologinen erityiskoulutus)
    • Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapia
  • Spiral Stabilization Teacher (Spiraalistabilaatio)
  • Modern Nordic Walking Trainer
  • Sanna jatkokouluttautuu jatkuvasti pilateksen, fysioterapian, Spiraalistabilaation ja MNW:n kursseilla.
Ohjaaja Jonna

Jonna

Olen valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2002. Pääsääntöisesti työskentelen tanssijana, mutta minulla on myös noin 20 vuoden kokemus opetustyöstä niin tanssin kuin kehonhuollonkin saralla.

Olen aina ollut kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, jonka tukena pilates toimii mielestäni loistavasti. Kun tietoisuus ja ymmärrys oman kehon toiminnasta lisääntyy, voi itse vaikuttaa moniin vaivoihin ja ongelmiin, myös ennaltaehkäisevästi, ja sitä kautta elämänlaatu paranee. Säännöllisyys ja johdonmukaisuus pilatesharjoittelussa auttaa kehoa tasapainoon. Se tuo voimaa ja liikkuvuutta, jolloin iän ja kuormituksen tuomat rasitteet vähenevät. Haluankin kannustaa asiakkaitani löytämään uutta kapasiteettia ja nautintoa omasta kehostaan!

Olen käynyt STOTT PILATES® sekä SPS (Spiraalistabilaatio) koulutuksia. Käytän hyödykseni myös laajaa kokemustani ja osaamistani eri somaattisten kehonhuoltotekniikoiden parissa työskentelystä. Olen ohjaajana tarkka mutta kannustava ja haluan kohdata jokaisen asiakkaani juuri hänen lähtökohdistaan käsin. Hengityksen virtaavuus ja liikkumisen helppous  sekä terveempi ja tasapainoisempi keho – niitä kohden varmalla ja turvallisella otteella. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa pilatesharjoittelua!

Ohjaaja Kirsi

Kirsi

Olen valmistunut tanssinopettajaksi Kuopion konservatoriosta vuonna 2000 ja tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2002. Minulla on pitkä opetuskokemus niin tanssin kuin erilaisten kehonhuoltomenetelmien (pilates, SPS, faskia-harjoittelu) parissa. Kiinnostuin pilateksesta jo opiskeluaikoina, kun huomasin kuinka monipuolisesti se tuki tanssin harjoittelua ja lisäsi kannatusta, voimaa ja liikkuvuutta kehossani. Harjoittelun tarkkuus, monimuotoisuus sekä toiminnallisuus kiehtoivat alusta asti, ja näitä ominaisuuksia haluan välittää myös ohjaustyössäni.

Pilates ja spiraalistabilaatio toimivat erinomaisesti kehon hyvinvoinnin tukena. Näiden menetelmien avulla olen itse päässyt eroon erilaisista jännitystiloista kehossani sekä ymmärtänyt, millä tavoin hyvä kehonhallinta, lihastasapaino ja liikkuvuus vaikuttavat kehon hyvinvointiin sekä jokapäiväiseen liikkumiseen. Pilates-, SPS- ja faskia-harjoittelu tukevat erinomaisesti myös harrastamiani lajeja: polkujuoksua, maastopyöräilyä ja kiipeilyä.

Olen kokenut, tarkka ja kannustava ohjaaja. Haluan auttaa ja tukea asiakasta hänen omissa tavoitteissaan sekä kannustaa säännölliseen harjoitteluun kohti tasapainoisemmin ja paremmin toimivaa kehoa. Kun kehotietoisuus lisääntyy, oman vartalon hallinta, kannatus ja kehonlinjaus paranevat ja liikkuminen muuttuu vaivattomammaksi.

Koulutus:

  • STOTT PILATES®: IMP, Essential and Intermediate Matwork, Intensive Reformer, Advanced Matwork
  • SPS-OHJAAJA
  • FasciaMethod-ohjaajakoulutus
  • Lyhytkursseja: Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutuksia, lantionpohja ja raskaana olevien mattoharjoittelu, hartiakaari
Alessandra

Alessandra

Alessandra is a Brazilian Physiotherapist and Pilates instructor (Full certification: Reformer, Cadilac, Barrel, Chair, and Mat + props). She has been working with exercise rehabilitation, Pilates and functional training since 2014. In Finland, Alessandra is working as a Pilates instructor. As a half- marathon runner, she has been using Pilates as one of the methods to keep muscles and posture in good condition.

  • Specialization in Orthopedic and Trauma Physiotherapy by the Institute of Orthopedics and Traumatology of Clinics Hospital of Medical School-University of São Paulo (HCFM USP)- São Paulo- Brazil
  • Degree in Physiotherapy- Medical School of Ribeirão Preto- University of São Paulo (FMRP USP) – Ribeirão Preto- Brazil.
  • Exchange studies in Sports Science and Exercise Rehabilitation-The University of Western Australia (UWA) – Perth- Australia.
  • Pilates Full Training at Brazilian Institute of Pilates
  • Postural ball and postural gymnastic
fysioterapeutti Roosa

Roosa

Fysioterapiassani lähestyn tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia niin manuaalisen käsittelyn kuin liikkeen ohjaamisen kautta. Hoitomuotoina käytän mm. faskia- eli lihaskalvokäsittelyä sekä nivelten mobilisaatiota. Fysioterapeuttina katson ihmistä kokonaisuutena ja haluan selvittää ongelmien syyt ja seuraukset mm. kävely- ja liikeanalyysin avulla.

Olen valmistunut Fysioterapeutiksi Helsingin Metropolian Ammattikorekakoulussa. Lisäkoulutuksia olen käynyt mm: Spiraalistabilaatio 1A&B, alaraajan analysointi ja manuaalinen käsittely (Bob Turner), Somatic Pilates -ohjaajaopiskelija.

Ohjaaja Terhi

Terhi

Tutustuin pilatekseen tanssijan ja tanssiopettajan ammattini kautta. Ihastuin lajiin, sillä tietoisuuteni kehostani herkistyi sen vaikutuksesta nopeasti ja kykyni ymmärtää kehoani sekä korjata liikkeitäni kehittyi entisestään. Tämän vuoksi kehoni voi paremmin ja liikkeeni olivat hallitumpia. Kiinnostukseni kasvoi kehon toiminnallisen kokonaisuuden ymmärtämiseen, biomekaniikkaan ja anatomiaan. Päätin siksi aloittaa laajat pilates-opinnot Somatic Studiolle fysioterapeutti Jarmo Ahosen opissa. Tämän jälkeen olen jatkokouluttautunut muun muassa Spiraalistabilaatio-, laitepilates- sekä Somatic Stretching –ohjaajaksi. Tutkimusmatkani liikkeen parissa jatkuu edelleen ja lisäkouluttaudun jatkuvasti.

Tunneillani harjoittelu tehdään tarkasti ja omaa kehoa kuunnellen. Tavoitteeni pilates-ohjaajana on toimia asiakkailleni oppaana oman liikkeen tutkimisessa ja oivallusten tekemisessä. Tavoitteeni on auttaa huomion suuntaamisessa, oikeiden lihasyhteyksien luomisessa, uteliaisuuden herättämisessä ja myös motivoimisessa. Kun itsetuntemus alkaa herkistyä, voidaan luopua haitallisista liikemalleista ja oppia käyttämään kehoa tarkoituksenmukaisesti ja hyvinvoinnin kannalta oikein.

Liikkeiden tarkan työstämisen lisäksi liikkeen virtaus on minulle tärkeä pilateksen periaate ja näkyy tunneillani. Liikkumista opitaan liikkumalla, keho vahvistuu tekemällä ja kehittymiseen tarvitaan tarpeeksi haastavia harjoituksia. Jokaisen yksilölliset lähtökohdat huomioiden tunneillani pääsee liikkumaan ja haastamaan itsensä, jolloin voidaan myös iloita ja voimaantua siitä, kun taidot, voimat ja luottamus omaan kehoon ovat kehittyneet.

  • Somatic Pilates –ohjaaja
  • Laitepilatesohjaaja
  • Spiraalistabilaatio-trainer
  • Somatic Stretching –ohjaaja
  • tanssiopettaja (AMK)
  • taidekasvatuksen maisteri
Ohjaaja Marjis

Marjis

”Olen kuullut jonkun sanoneen, että ihminen on onnellisimmillaan keskittyessään. Pilates-harjoittelu tarjoaa meille siis oivan tavan päästä kiinni onnen tunteeseen!”

 

Olen liikunnan moniammattilainen; Pilatesohjaaja, tanssija ja koreografi. Olen valmistunut Pilates ohjaajaksi 2010 Somatic Studioilta Jarmo Ahosen kouluttamana. Minulla on myös spiraalistabilaatiokoulutus. Hyödynnänpilatesohjaajan työssäni vuosien kokemusta kehon kanssa työskentelemisestä tanssin parissa.

Jäin hiljattain eläkkeelle tanssijan työstäni Kansallisbaletissa, jossa tanssin vuodesta 1994 lukuisissa klassisissa baleteissa ja nykytanssiteoksissa.

Olen toiminut nykytanssikoreografina vuodesta 2002 ja vuonna 2012 perustin oman tanssiryhmän Willman Dance Company.

 

Pilatestuntieni rakenne on harkittu tarkkaan kohderyhmän tarpeiden sekä Pilateksen periaatteiden mukaiseksi. Rakenteen suunnittelussa kiinnitän huomiota eri lihasten tasapuoliseen harjoittamiseen, jotta keho saisi tunnilla kokonaisvaltaisen työstön. Tunneillani tehdään monipuolisesti keskivartalon voimaa ja hallintaa vahvistavia harjoitteita sekä lihastasapainoa kehittäviä liikkeitä. Pyrin antamaan harjoitteille selkeät sanalliset ohjeet, jotta tunnin rytmi säilyisi menevänä.

Minulle on tärkeää auttaa asiakasta ymmärtämään kehonsa toimintoja sekä keskivartalon hallinnan tärkeyttä kaikessa liikkeessä. Asiakkailtani saan usein positiivista palautetta henkilökohtaisesta liikkeen korjaamisesta. Uskon, että tanssin kautta saamani ”tarkan silmän” avulla olen herkkä huomaamaan toisen kehon toimintoja. Näin ollen pystyn tehokkaasti auttamaan asiakasta liikkeen oikeanlaisen suorittamisen löytämisessä.

Pyrin tukemaan asiakasta kehon ja mielen välisen yhteyden muodostamisessa ja kehittämisessä. Tavoitteenani on tarjota tuntieni kautta tasapainoinen, rauhallinen ja lämmin olo niin kehoon kuin mieleenkin.

Ohjaaja Rita

Rita

Olen valmistunut Pilates-ohjaajaksi v. 2007 Somatic Studion koulutusohjelmasta. Minulla on myös nykytanssijan koulutus (v. 2003), mutta loukkaantumisen kautta päädyin lopulta työskentelemään kehonhallintalajien parissa. Rakastan kuitenkin tanssia edelleen, ja ajattelen että liike on kiinnostavaa ja merkityksellistä missä tahansa muodossaan.

Yksi tärkeimpiä kehonhallintaharjoittelun tavoitteita on mielestäni oppia ymmärtämään ja kunnioittamaan omaa kehoaan ja sen tarpeita paremmin. Vammautumiset ja haastavat elämäntilanteet tuovat usein mukanaan tarpeen hahmottaa omaa kehoa uudella tavalla, ja siinä tervehdyttävien liikemallien sekä armollisuutta heijastavan kehollisen työskentelyn opettelu ovat avainasemassa.

Olen tarkka ja pohtiva Pilates-ohjaaja, ja nautin työstäni paljon! Elän jatkuvassa oppimisprosessissa liikkeen ja liikkumisen suhteen, ja taitavat kollegat ja koulutukset antavat minulle uusia näkökulmia, joiden kautta hahmottaa asiakkaidenkin tilanteita aina uudella tavalla. Olen ohjannut vuosien varrella mm. Kansallisbaletin ammattitanssijoita, monentasoisia yritys- ja kuntosaliryhmiä, näkö- ja kuulovammaisille suunnattua Pilatesta sekä tietysti ryhmien ohella myös yksityis- ja duotunteja.

Salla

Minua on aina kiehtonut kehon ja mielen yhteistyö. Olen erityisen kiinnostunut stressiperäisten vaivojen hoidosta sekä joogan että manuaalisen terapian keinoin.

Olen Valviran rekisteröimä koulutettu hieroja, shiatsuterapeutti ja joogahieroja. Vuonna 2018 olen aloittanut Osteopatiakoulu Atlaksessa osteopaatin nelivuotisen koulutuksen.

Asiakkailleni haluan tarjota yksilöllisen, kiireettömän, rentouttavan ja energisoivan hoitokokemuksen  – sekä keholle että mielelle.

Saara

Olen Personal Trainer, Somatic Pilates-ohjaaja ja Barre-ohjaaja. Olen entinen kilpa-urheilija ja kolmen lapsen äiti, joten kehon isot muutokset ja vammat ovat tulleet tutuksi! Olen itse harjoitellut Pilatesta palautuakseni kovista harjoituksista ja synnytyksistä ja nykyään Pilates ja Barre kuuluvat vahvasti omaan harjoitteluuni.

Tunneillani pyrin luomaan avoimen ja positiivisen ilmapiirin. Haluan myös opettaa jokaiselle oman kehon syvempää tuntemusta. Pilates ja Barre kuuluvat ja sopivat kaikille!

Tervetuloa tunneilleni Pilates Tapiolaan!

Osteopaatti Mikko

Mikko

Ilpo

Olen kotoisin Etelä-Savosta, Ristiinasta. 1980-luvulla muutin Helsinkiin It-alalle. Noin 30 vuoden työskentelyn jälkeen, vuonna 2012 olin kärsinyt jo useita vuosia päätetyön tuomista ongelmista. Oireina oli puutumista käsivarressa ja sormissa, hartiakipua, niska- ja päänsärkyä. Loppujen lopuksi niskaa särki jatkuvasti ja hermosärky ulottui oikealle puolelle kasvoja, öisin hampaita vihloi. Buranasta ei ollut apua.

Epätoivoisena hankkiuduin lopulta kalevalaisen jäsenkorjaajan käsittelyyn. Parin hoitokerran jälkeen vaivat alkoivat helpottamaan ja vähitellen kivut poistuivat. Sain vinon ja romahtaneen ryhtini taas suoraksi ja toimivaksi.

Seuraavana syksynä vapaa-ajan paikkakunnallani Hartolassa alkoi Kalevalaisen jäsenkorjauksen peruskurssi ja päätin kokeilla miltä hoitotyö tuntuisi. Hyvältä tuntui, koulutus kesti kolme vuotta ja sillä tiellä olen nyt kokonaan.

Vuonna 2015 sitten avasin oman Väinönpoika -hoitotilani Lauttasaareen, josta luovuin nyt kesäkuun alussa. Aloitan Tapiola Pilateksen hoitotilassa elokuussa ja teen hoitoja joka toinen viikko ke-pe. Lisäksi teen hoitoja myös vapaa-ajan paikkakunnallamme Hartolassa.

Jokainen asiakas on erilainen, opettaa aina jotain uutta sekä kouluttaa eteenpäin vaativaan hoitotyöhön. Valmiiksihan tässä ammatissa ei tule koskaan.

 

Liike on lääkettä, kun sen tekee hyvin

S. Idstam